Thursday, January 19, 2006

Apua, haaste on sitten täällä - Help, I've been challenged

Miikkuli haastoi minut listaamaan viisi omituisuutta. Luettuani muiden listoja totean ettei niitä ole. Ihmiskunta on ällistyttävän pakkoneuroottista sakkia ja se mitä itse pitää omituisena onkin ihan tavallista eli ei siis omituista ollenkaan. Totta puhuen itseltä löytyy vaikka mitä.

1. Teen listoja, kaikesta, aina, muuten stressaannun ja en saa mitään tehtyä.
2. En heitä kosmetiikkapurkkeja pois kun niistä ei enää tule mitään vaan leikkaan voidepurkit kahtia ja huuhtelen viimeiset sampoopisarat vedellä.
3. Siedän kaaosta mutta vain jos kaaoksessa on järjestys. Esimerkiksi paita voi hyvin roikkua sohvan karmilla, jos se roikkuu oikealla tavalla. Jos se roikkuu väärällä tavalla, en voi keskittyä esim. TV:n katsomiseen vaan minun pitää kohentaa paitaa ensin.
4. Pitää aina käydä vessassa ennen kuin lähtee mihinkään, ihan vain siltä varalta.
5. Jos olen ostanut uusia vaatteita, niitä pitää heti sovitella kotona. Varsinkin mieheni mielestä tämä on kummallista. Hän kun voi heittää uuden vaatteen komeroon ja pistää ensi kertaa päälle vaikka puolen vuoden päästä. Mutta miesten muoti ei vaihdukaan niin nopeasti.

Tässä säännöt. Meemi "Omituisia tapoja"
Homman nimi: Kirjoitan X:n haastamana merkinnän, jossa paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään blogissaan saman. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Hankala haastaa, kun tuntuu että kaikki ovat jo saaneet haasteen eikä tunne ketään, joten painelin listalta blogeja summamutikassa ja sain lopulta kokoon nämä neljä: Puikkotaisteluni, Alkusilmukka, Tiinulin neuleet ja Tuikun neuleet. Viidennen jätän avoimeksi sille, joka ei vielä ole haastetta saanut. Kertokaahan persoonallisista piirteistänne!

Miikkuli challenged me to list five strange habits. After reading other people’s lists I must conclude I don’t have any. Humankind is a surprisingly obsessive neurotic lot and what one might consider as being strange may, in fact, turn out to be quite common and consequently not strange at all. To tell the truth there are many things I can list here.

1. I make lists, about everything, all the time. Otherwise I get stressed out and manage to do nothing.
2. I don’t throw away empty cosmetics tubes and jars after you cannot shake anything out of them but cut them to dig out the remains or rinse the last drops with water.
3. I can tolerate chaos but only if the chaos has order in it. For example, I can let a pullover hang over a sofa if it hangs in a right way. If not, I cannot concentrate on e.g. watching TV before I have rearranged the pullover.
4. I always have to go to the bathroom before leaving, just in case.
5. If I buy new clothes I have to try them on again at home. My husband finds this particularly strange since he can buy an item of clothing and just throw it in the cupboard and not wear it once before half a year is gone. I guess men’s fashion does not change so fast.

According to the rules of this meme I should challenge five people. It seems like nearly everyone has been challenged already but I managed to dig out four persons that I think have not been challenged yet. The fifth post is left open for anyone who feels for it to answer. So, Puikkotaisteluni, Alkusilmukka, Tiinulin neuleet and Tuikun neuleet, tell us some strange things about yourselves.


3 comments:

Päivi, Lankakomero said...

2 ei ole kummallisuus, vaan ihan järkevää säästäväisyyttä, jota itsekin harrastan

Memmu said...

Juuh, niinhän sanoinkin, että luettuani muiden listoja tulin siihen tulokseen, että kummallisuuksia ei löydy ;-) Minä opin muuten tuon purkin leikkaamisen mummoltani, joka oli TODELLA säästäväinen ihminen.

Altocumulus said...

Hih, minäkin käyn aina vessassa jos pitää lähteä jonnekin ja ehdottomasti myös juuri ennen nukkumaan menoa. :)