Friday, May 18, 2007

Tympii edelleen

Oikeastaan koko tämän vuoden blogin pitäminen on ajoittain tympinyt tosi kovasti. Olen yrittänyt pitää blogia omaan tapaani, päivittää kun ehdin tai on jotain sanottavaa, mutta syystä tai toisesta koen paineita siitä, että koko ajan pitäisi olla aina vain enemmän ja hienompaa, mikään ei tunne olevan tarpeeksi ja toisaalta tuntuu olevan aivan sama, mitä bloggailen vai bloggailenko ollenkaan, vastaanotto on aivan sama.

Luulen, että päivitystauko on paikallaan. Ehkä osallistun valokuvatorstaihin, en vielä tiedä, mutta pidän tauon käsityöaiheista. Olen varmaan maailman hitain kutoja, sillä en saa valmista siihen tahtiin kuin monet muut ja haluan nauttia kutomisesta omaan tahtiini, elämäni muiden asioiden lomassa, ilman että blogin pitäminen aiheuttaa paineita ylittää itsensä.

Riippumatta siitä, kiinnostaako ketään, kaadan nyt vielä kerran syliinne valmiiden ja keskeneräisten kavalkadin.



















Tässä nämä TV-sukat vielä kerran (huomaa omaperäinen kuvausasento).
















Täällä on yhä vain niin pirullisen kylmä, että oli pakko ruveta vielä tekemään ranteenlämmittimiä. Maailman yksinkertaisin 1o, 1n (yht. 40 s) edestakaisin, toisessa reunassa jonkinlainen muunnos feather&fanista (tiedän, on muitakin mallineuleita, mutta tämä on niin helppo ja sievä). Lankana Schachenmayr Nomotta Extra Merino, joka on ihanan pehmeää ja sopivasti paksun ja ohuen langan väliltä, mutta oudon löysäkierteistä. Puikot 3,5; lankaa ei kulunut juuri nimeksikään.















Yksinkertaiset (2o, 2n) pikkusäärystimet tiedossa ihanan värisestä Sisusta kaksinkertaisena nelosen puikolla, juuri siksi kun on niin hiton kylmää.















Shetland Triangle nr. 2 aluillaan Lanettista (puikko nr.4). Tämä tulee tädilleni 90-vuotislahjaksi. Toivon, että hän pitää ajatuksesta, sillä hän on ollut ikänsä intohimoinen käsityöihminen ja hänen luonaan olen saanut mm. kutoa kangaspuilla. Tiedossa on myös vielä pari muuta ST:a, yksi 30-vuotislahjaksi, saaja päättää värin ja materiaalin, toinen itselle. Noiden säärystimien langan väri on juuri se, mitä toivoisin huivin väriksi, mutta Sisu sekoitelankana arveluttaa. Miksi Lanettin värikartan pitää olla niin pastellinen?



















Virkkailin näitä koemielessä verkkohuivia koristellessani, ehkä saavat käyttätarkoituksen vielä joskus.















Ikuisuusprojekti, pusero itselle. Lankana musta Lanett, nelosen puikot, helmassa feather&fan-reunusta aloitettu.















Tämän jatko on siirretty syksylle, tulossa tytölle huovutettu ja vuoritettu takki, helmiäisnapein, ehkä vähän tähän tapaan:

































Näistä saattaa joskus tulla vielä jotain, koneella.

Minulla on langat myös tytön vaaleanpunaiseen puseroon/tunikaan (syksyllä sitten), omaan puuvillaiseen liiviin sekä joukko sukkalankoja (ainakin tummansinistä, tumman violettia, petroolin väristä ja tummanruskeaa Sisua) toivottavasti ihaniin sukkiin. Ohjeita näille syksyprojekteille ajattelin etsiä parista sukkakirjasta, jotka tilasin Amozonilta ja jotka toivon mukaan pullahtavat pian luokseni.

Juuri nyt minulla ei ole muuta sanottavaa, tai sanotaan nyt vielä vähän:

Loppukevennys

Kolmevuotias haluaa laittaa jalkaansa liiat pienet, mutta todella nätit juhlakengät. Huomautan, että niillä kävely tulee sattumaan (muistuttaa lähinnä kiinalaista prinsessaa), hän on jo saanut rakkoja. "Mutta kun se sopivat niin hyvin sukkahousuihini", kuuluu vastaus. Mitäpä siihen voi ihminen vastata, muuta kuin antaa tytön laittaa halajamansa kengät.

Hyvää kesää kaikille, toivottavasti lämpö vielä löytää meidät!

8 comments:

tikru said...

Lämmintä kesää sinne ja toivottavasti bloggausinto löytyy jostain...ja jos ei löydy, niin älä stressaa moisesta :)
Lienee tärkeintä olla miettimättä turhia ja nautiskella niistä asioista, joista pitää.

Anonymous said...

Tulin vastavierailulle, kivoja töitä sinullakin tehtynä ja työn alla. Kukin voi onneksi blogata omalla tyylillään, tai olla bloggaamatta :-)

Aurinkoista ja kesäistä viikonloppua!

Susanna said...

Ei kannata bloggaamisesta stressiä ottaa! Tauko voi olla paikallaan jos siltä tuntuu. Ja ihan varmasti valmiit työt kiinnostaa, ja keskeneräisetkin, ja ajatukset ja muu, mutta aina ei vaan tule kommentteja. Sitten joskus tulee johonkin pikku viestiin kymmenen kommenttia yhtäkkiä, sellaista se on..

annekk said...

Bloggaustauko taitaa olla tarpeen, jos tympii. Mie ainakin toivon, ettet lopeta bloggaamista kokonaan!

Mikä neulekone siulla muuten on? Itselläni on SilverReedin SK840. Voitaiskohan joskus vaihtaa ajatuksia koneneulonnasta?

Anonymous said...

Neulomisen iloa sinulle ja toivottavasti bloggausintokin taas löytyy!

Anonymous said...

Tiedän, miltä tuntuu...neulonnaniloa kuitenkin!

Memmu said...

Kiitos kaikille kommenteista! Sehän tässä on, että neuleinto ei ole kadonnut minnekään (päinvastoin), mutta bloggaaminen tökkii väliin kovasti. Siksi ajattelin, että tauko "julkisessa neule-elämässä" on paikoillaan, jotta neuleinto ei pääse häviämään. Tarkoitus on ehdottomasti palailla julkiseksi neulojaksi heti kun tuntuu, että se on taas kivaa. Toivon, että mahdollisimman pian, mutta otetaan nyt tämä tauko rauhassa ja nautitaan siitä pääasiasta eli neulomisesta, ilman stressiä.

Anne K-R, haa! Täältä löytyy tismalleen sama kone. Mielelläni vaihtaisin kokemuksia. Olen ihan aloittelija, joten kaikki asiaan liittyvä on tervetullutta. Jos haluat keskustella aiheesta privaatimmin, tuolta kuvauksesta löytyy sp-osoite, johon voipi kirjoitella. :)

annekk said...

Täällä taas! Minulle sopii kyllä, että vaihdetaan kokemuksia sähköpostilla, joten laitan postia tulemaan. Koneneulominen on jäänyt aika vähiin viime aikoina, pitäisi oikeasti ryhdistäytyä asian suhteen.

Hauska juttu, että siulla on just sama kone kuin minulla!